Sijoitusstrategia - avain onnistumiseen

Moro! Ajattelinpa tänään kirjoitella muutaman sanasen sijoitusstrategiasta. Monelle aihe voi kuulostaa kovin tylsältä: ajatellaan, että ei sijoittamiseen tarvi sen kummempaa suunitelmaa. Sitä se ei kuitenkaan ole. Ilman sijoitusstrategiaa koko hommasta voi tulla pelkkää räpeltämistä, sillä sijoittamisessa tarvitaan ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä ja suunitelmallisuutta monesta eri syystä. Ajattelin nyt tässä postauksessa käydä läpi sijoitusstrategian merkitystä sijoittamisessa sekä lyhyesti pohtia omaa strategiaani.

Sijoitusstrategia on suunitelma, jonka perusteella sijoitustoimintaa toteutetaan. Keskeisin pointti siinä on se, että sijoittaja etukäteen suunnittelee, miten sijoittaa, milloin sijoittaa ja mihin sijoittaa. Erilaisia sijoitusstrategioita on hyvin monenlaisia, eikä niistä yksikään ole oikea tai väärä. Strategia tulisikin ensisijaisesti valita omien tavoitteiden mukaan.

Miksi jokaisen sijoittajan tulisi miettiä itselleen sijoitusstrategia? Kaksi sanaa:

1. Määrätietoisuus
2. Epävarmuuden vähentäminen


Sijoitusstrategia tuo määrätietoisuutta sijoittamiseen, sillä se vähentää turhia ja kalliita poukkoiluja. Yrityksetkin suunnittelevat strategioita määrätietoisuuden ja tavoitteellisuuden lisäämiseksi. Kuvitteleppas yritys ilman minkäänlaista suunniteltua toimintaa: se taitaisi olla melkoista sekasortoa. Sijoitusstrategiaan pätee mielestäni täysin sama. Se on hyvin suuniteltuna sijoittajan ohjenuora, jota on helppo seurata ja toteuttaa, ja joka näyttää mihin suuntaan tulee missäkin tilanteessa mennä. Ainoa asia, joka täytyy pitää mielessä on se, että suunitellussa strategiassa tulee pitäytyä.

Toinen tärkeä sijoitusstrategian tehtävä on vähentää sijoittamiseen liittyvää epävarmuutta. Laskukausien ja romahdusten aikana sijoittajat tuntevat varmasti jonkinlaista epävarmuuden tunnetta, joka voi vaarantaa rationaalisen ja järkevät päätöksenteon. Erityisesti huonoina aikoina sijoitusstrategia vähentää epävarmuutta, sillä sijoittaja voi tukeutua siihen pelkojen ja uhkakuvien vallatessa ajatukset. Suunnitelmallisuus vähentää epävarmuutta tutkitusti, joten otetaan siitä myös sijoittamisessa hyöty irti!

Lopuksi kerron tähän lyhyesti oma strategiani. Olen osakepoimija, joka sijoittaa pääasiallisesti laatuyhtiöihin. Laatuyhtiö on monimerkityksellinen käsite, mutta itse pidän laatuyhtiön tunnusmerkkeinä erityisesti hyvää liiketoimintamallia, kestävää kilpailuetua ja korkeaa pääoman tuottoa. Aivan kaikkiin laatuyhtiöihin en kuitenkaan sijoita: valitsen laatufirmojen joukosta itselleni mielenkiintoisimmat ja ymmärrettävimmät yhtiöt, joiden osakkeet hinnoitellaan pörssissä edullisesti. Ostan myös räikeästi aliarvostettuja osakkeita, jotka eivät kuitenkaan saa olla ns. roskafirmoja. Euromääräisesti suurimmat ostot pyrin tekemään silloin, kun muut pelkäävät, mutta pyrin pitämään yleisen markkinatilanteen poissa sijoituspäätöksistäni. Teen osaketutkimusta koko ajan ja pidän listaa potentiaalisista ostokohteista, joita alan ostamaan, kun osakekurssi alittaa asettamani "tavoitehinnan". Parhaita tilanteita osaa laadukkaita yhtiöitä ovat erilaiset markkinoiden pelkoreaktiot, jotka johtavat hinnoitteluvirheisiin tai muuten osakkeiden edullisuuteen.

Siinä se kaikessa lyhykäisyydessään! Sijoittamista kannattaa siis suunnitella, jos haluaa parempia tuloksia. Itselläkin kesti jonkin aikaa huomata, millainen sijoittaja olen ja millä strategialla sijoitan. Monien pohdintojen jälkeen päädyin sitten tähän lopputulokseen. Niiden sijoittajien, joilla ei ole vielä selkeää strategiaa, ei kannata hätääntyä: miettikää rauhassa omia tavoitteitanne ja itseänne sijoittajana, ja sen jälkeen suunnitelkaa itsellenne sopiva strategia. Tämän jälkeen kaikki on paljon helpompaa ja suurin haaste on pitäytyä määrätietoisesti valitsemallaan polulla niin kauan kuin se on järkevää. Sijoitusstrategia toki vaihtelee ja sen tuleekin vaihdella ajan mittaan mitä vanhemmaksi tulee, mutta kyllä yhdellä hyvällä suunitelmalla pärjää varmasti 15-20 vuotta.

Vanhapoika

Kommentit

Lukijoiden suosikkeja