Kesäloman lukusuositus

Moro!

Olen tässä kesän aikana lueskellut sijoituskirjallisuutta. Uskon, että sijoittaja voi aina saada jotain hyödyllisiä ajatuksia sijoituskirjoista, vaikka kirjan kirjoittajan sijoitusfilosofia olisikin erilainen kuin oma filosofia. Viimeisin teos, jonka olen lukenut, on Peter Lynchin One Up on Wall Street. Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti kaikille osakesijoittajille. Kirja on sisältää erinomaisia pointteja osakesijoittamiseen liittyen ja on vieläpä halpa ostaa omaksikin! Tässä on taas tietysti se huono puoli, että niin kuin monet hyvät sijoituskirjat, on tämäkin kirja englanniksi. Mutta jos englanti taittuu tai sitä on halu opetella niin tässä on kirja luettavaksi.

Peter Lynch on yksi Wall Streetin menestyneimmistä salkunhoitajista. Hän on omilla poiminnoillaan saanut merkittävää ylituottoa indeksiin nähden. Hänen keskeisin pointti on se, että tavallinen (ei-ammattimainen) sijoittaja voi saada edun osakesijoittamiseen arkipäiväisista asioista. Tavallisen sijoittajan ei tarvitse käyttää monimutkaisia malleja ja menetelmiä osakkeiden arvioimiseen, vaan hän voi poimia sijoituskohteita muilla tavoilla. Sijoittaja voi esimerkiksi huomata, että jonkin yhtiön tuote on hyvä, kun hän itse kuluttaa sitä. Sijoittaja voi saada myös tärkeää tietoa osakkeista esimerkiksi sen kautta, että hän työskentelee yhtiössä, ja saa sitä kautta "sisäpiirin tietoa" esimerkiksi tuotteiden kysynnästä ja menekistä.

Loistavan tuotteen tai kysynnän kasvun perusteella ei kuitenkaan kannata Lynchin mukaan vielä tehdä sijoituspäätöstä. Täytyy muistaa, että hyvänkään tuotteen yhtiö ei ole hyvä sijoitus, jos siitä maksaa liikaa. Toinen asia, joka kannattaa muistaa on se, että sijoituksen riskiä vähentää huomattavasti, jos yhtiön tase on vahva. Suuria tappiota voi välttää sijoittamalla sellaisiin yhtiöihin, jotka eivät voi käytännössä mennä konkurssiin lamankaan takia. Lynchin kirjan lukemalla sijoittaja oppii analysoimaan riittävissä määrin yrityksen tasetta ja osakkeen arvostusta.

Hienoin ajatus kirjassa on mielestäni se, että tavallinen sijoittaja voi tehdä hyviä sijoituksia ja löytää hyviä yhtiöitä ennen Wall Streetin "ammattilaisia". Tämä on piensijoittajan etu osakemarkkinoilla. Maalaisjärjellä ja yksinkertaisia analyysimenetelmiä käyttämällä voi siis lyödä indeksin ja löytää yhtiöitä, jotka moninkertaistavat arvonsa. Käytetään siis maalaisjärkeä sijoittamisessa. Oli sijoitustyylisi ja -strategiasi mikä tahansa, niin tämän kirjan opit ovat arvokkaita kaikille osakesijoittajille. Buffetkin osti Coca-Colaa, kun yhtiö teki hyvää limsaa - ei Coca-Colan menestymiseen muuta tarvittukkaan.

Lukekaa kirja, sillä tässä tekstissä esittelin siitä vain murto-osan!

Vanhapoika

Kommentit

Lukijoiden suosikkeja